EEVASTA

Olen graafinen suunnittelija ja web-kehittäjä. Autan asiakkaitani kertomaan heidän osaamisestaan, palveluistaan ja tuotteistaan nykyaikaisella tavalla ajasta ja paikasta huolimatta juuri silloin, kun heidän asiakkaansa etsii heidän tarjoamaansa tuotetta tai palvelua.

KÄYTTÖKOKEMUS EDELLÄ

Uskon vakaasti siihen, että käyttökokemuksen ollessa huono toteutuksen hyvällä ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä. Rakennan siksi kaikki ratkaisut ennen kaikkea loppukäyttäjää ajatellen helpoiksi ja intuitiivisiksi, jolloin käyttökokemuksesta jää positiivinen mielikuva.

YHDESSÄ ASIAKKAAN KANSSA

Joskus asiakkaallani saattaa olla oma vakaa näkemys siitä, miten joku ratkaisu pitäisi tehdä. Silloin istutaan alas ja mietitään yhdessä, mikä on olennaisinta ennen kaikkea toteutuksen käyttökokemuksen kannalta. Joskus se vaatii enemmän ratakiskoa kuin rautalankaa, mutta useimmiten on löydetty kompromissi, johon kaikki osapuolet ovat olleet tyytyväisiä.

Lopulta kuitenkin asiakkaani on aina oman osaamisensa ammattilainen. Siten vain hän osaat sanoa, miten hän haluaa lähestyä jotain aspektia toiminnassaan. Minun tehtäväni on kuunnella asiakkaan toiveita ja toteuttaa ne niin, että lopputulos on toimiva.

Graafinen suunnittelija Eeva Lamminen

ASIAKASKUNTANI

Olen työskennellyt eniten käsityöläisten, luovan alan ammattilaisten, hyvinvointialan yrittäjien ja muiden pienyrittäjien sekä yleishyödyllisten yhdistysten kanssa.

Asiakkaani eivät tuo minulle maita ja mammonaa, mutta en sitä haekaan. Minulle ensisijainen tarkoitus työssäni on auttaa muita osaamisellani.

Työskentelen mielelläni pienempien toimijoiden kanssa, koska se mahdollistaa sen, että voin tehdä enemmän sellaisia toteutuksia, joilla on muutakin merkitystä kuin vain pelkkä rahanteko ♥

Se ei tarkoita, ettenkö voisi toimia isompienkin toimijoiden kanssa. En vain aktiivisesti pyri hankkimaan heitä asiakkaakseni, koska pidän enemmän työskentelystä kaltaisteni toimijoiden kanssa.

Aloitin graafisen suunnittelijan urani kansainvälisessä teollisuuskonsernissa, jolloin työnkuvani koostui markkinointimateriaalien suunnittelusta ja toteutuksesta. Viime vuosina isompien asiakkaiden kanssa tehdyt projektit ovat olleet pääasiassa räätälöityjen nettisivuratkaisujen rakentamista ja painotuotteiden valmistusta.

CV & MUUTA

TYÖKOKEMUS

Graafinen suunnittelija, web-suunnittelija, frontend-kehittäjä, yrittäjä
Punaisen Katon Alta, 09/2007 →

Graafinen suunnittelija, markkinointiassistentti
Glaston Corporation, 2001—2007

KOULUTUS

Medianomi (AMK)
Pirkanmaan ammattikorkeakoulu, 2006

Tradenomi
Pirkanmaan ammattikorkeakoulu, 2003

MUU KOULUTUS

Tuotekehittäjän EAT
TAKK, 2016

TÄRKEÄÄ HUOMIOTAVAA

Minulla on krooninen mielenterveyssairaus. Voin tehdä mitä vaan, kunhan teen sen niin, että oma hyvinvointini ja jaksamiseni on aina etusijalla.

Sairauteni ei näy ulospäin eikä se vaikuta päivittäiseen elämääni juurikaan. Olen saanut sen lähes täydelliseen remissioon lääkityksen, ruokavalion ja riittävien yöunien avulla.

Monet tuumaavatkin kuultuani sairaudestani, että: “Ei sitä susta huomaa, sähän olet ihan normaali”. Niinpä.

Hyvinvointini ja jaksamiseni ylläpitämiseksi olen asettanut työlleni kaksi rajoitusta:

  1. Kommunikoin aina asiakassuhteen alussa pääsääntöisesti vain sähköisesti, koska ahdistun vieraiden ihmisten kanssa puhelimessa puhumisesta. Tämä lähinnä siksi, että ahdistuksen aiheuttama stressi heikentää lyhytaikaisen muistini toimintaa enkä välttämättä muista puhelusta kuin vain osan. En myöskään yleensä soita takaisinpäin, jos minua vain pyytää soittamaan ensimmäisessä yhteydenotossa eikä selvitä yhteydenoton syytä tarkemmin. Ajoittain saatan kuitenkin poiketa tästä käytännöstä, jos vointini sen sallii.
  2. Teen töitä vain arkipäivisin, en iltaisin enkä viikonloppuisin poislukien ylläpitosopimusten sovitut, akuuttia toimintaa vaativat työt.

Nämä seikat mahdollistavat sen, että pääni pysyy kasassa ja että työt tapahtuvat ajallaan.

MUUTA

Työn ulkopuolella elämääni rikastuttavat aviomies ja kolme kiinanharjakoiraani sekä käsityöt ja scifi-kirjallisuus ja -elokuvat.

Ja mistä se nimi Punaisen Katon alta tulee? No, se tulee talostamme, jossa on punainen katto.