WordPress-sivujen ylläpito sinällään ei ole mitään rakettitiedettä, mutta lisäosa- ja järjestelmäpäivityksistä ja niiden tekemisestä annetaan joskus sellainen kuva, että niitä ei voisi itsenäisesti tehdä ilman teknistä osaamista.Tälle on perustelunsa, mutta ei insinööritutkinto ole päivitysten tekoon pakollinen.
Suosittelen kuitenkin ennen itsenäisten päivitysten tekemistä varmistamaan sivujesi tekijältä tai joltakulta muulta ammattilaiselta, tarvitseeko juuri sinun sivustosi kanssa ottaa jotain erityistä huomioon. Näin et vahingossa riko sivustoa.
Mitä eroa on lisäosa- ja järjestelmäpäivityksillä
Lisäosapäivityksillä päivitetään jotain sivustolla olevaa lisäosaa ja sen ominaisuuksia vastaamaan WordPressin uusimman version vaatimuksia, tai niillä paikataan jotain tietoturva-aukkoa. Ajoittain niissä saattaa olla myös itse lisäosan toimintaan vaikuttavia lisäominaisuuksia.
Järjestelmäpäivitykset ovat koko WordPress-järjestelmää koskevia päivityksiä. Ne päivittävät ylläpitojärjestelmän ominaisuuksia ja paikkaavat tietoturva-aukkoja. Ne ovat ratkaisevia siinä mielessä, että ne voivat vaikuttaa melko radikaalisti sivustoon ja sen toimintaan – vaikkakaan se ei aina tarkoita, että ulkoasu tms muuttuisi mitenkään.
Vähän niiden kanssa helpottaa se, että kaikissa näissä päivityksissä on kaksi eri tasoa: pääversiot ja väliversiot.
Pääversiot järjestelmäpäivityksissä
Pääversiot (eli kun versio muuttuu kokonaan uudelle numerolle, esim 4.9 -> 5.0 tai 3.5 -> 4.0) ovat yleisesti merkittävästi WP:n tai lisäosan toimintaan vaikuttavia.
Esimerkiksi, kun WP päivittyi joulun 2018 alla 4.9 versiosta 5.0 versioon, niin muutos toi mukanaan ihan uuden tekstinkäsittelytavan. Jos päivityksen teki valmistelematta, niin sivuston sisällön päivittäminen muuttui kertaheitolla ihan uudenlaiseksi. Iso juttu siis!
Väliversiot järjestelmäpäivityksissä
Väliversiot taas (eli esimerkiksi 5.x.x versiot) voi tehdä melko huolettomasti. Niissä päivitykset ovat vähemmän radikaaleja eivätkä ne yleensä vaikuta olennaisesti WP:n toimintaan.
Joskus nekin kuitenkin saattavat sisältää merkittäviä muutoksia.
Keväällä 2019 WP muutti yhdessä väliversiossa asioita, jotka vaikuttivat teemojen toimintaan. Jos teemaan oli tehty mitään isompia muokkauksia kuin vain värien ja fonttien vaihtoa, niin kuin useissa tapauksissa on, niin sivusto lakkasi toimimasta oikein.
Kun esimerkiksi testasin muutoksen vaikutuksia omalla sivustollani, niin sieltä hävisi valikot kokonaan. Korjaaminen ei ollut iso työ, mutta harmillinen takaisku, jos siihen ei ollut osannut varautua.
Hyvä asia on, että näin isot muutokset väliversioissa ovat erittäin harvinaisia.
Lisäosapäivitykset
Lisäosien päivityksissä kannattaa luottaa siihen, mitä lisäosapäivityksen yhteydessä lukee ylläpidon päivitysosiossa.
Siellä on yleensä mainittu, jos päivitys on merkittävä ja jos on odotettavissa, että päivityksestä voi tulla ongelmia sivuston toiminnan kannalta. Yleisimmin lisäosien päivitykset ovat kuitenkin sellaisia, että ne paikkaavat tietoturva-aukkoja ja päivittävät lisäosan toiminnallisuutta niin, että se toimii uusimman WP-järjestelmäversion kanssa.
Nyrkkisääntönä voi pitää, että aina, kun lisäosan versio muuttuu kokonaan uudelle numerolle (1.x -> 2.0), se tuo todennäköisesti mukanaan muutoksia, jotka voivat vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten joku asia näkyy sivustolla. Täten voi olla tarpeellista, että lisäosapäivityksen lisäksi myös teema päivitetään.
Uskallanko tehdä päivitykset itse?
Voit pitää nyrkkisääntönä sitä, että voit tehdä kaikki päivitykset (niin lisäosa-, teema- kuin versiopäivityksetkin) itsenäisesti, kunhan otat sivustosta ensin varmuuskopion.
Varmuuskopiointiin hyvä lisäosa on Updraft Plus. Sen asetukset ovat heti asennuksen jälkeen sellaiset, että voit tehdä sen avulla varmuuskopion sivustosta heti lisäosan asennettuasi ja aktivoituasi. Varmista kuitenkin, että sivustosi webhotellissa on tilaa – varmuuskopion koko voi olla yllättävän iso, jos sivustollasi on esim paljon kuvia.
Jos sivusto menee rikki päivityksistä johtuen, niin näin voit aina palauttaa sivuston takaisin siihen tilaan, missä se oli ennen päivitysten tekemistä. Sitten voit selvitellä, että mikä on paras tapa tehdä päivitykset niin, että sivusto toimii myös sen jälkeen.
Päivitysten ulkoistaminen
Jos päivityksistä ei halua itse stressata, niin ne voi aina ulkoistaa osaavalle tekijälle. Olen paketoinut päivitystyöt sopiviksi kk-hintaisiksi paketeiksi, jotka vastaavat useimpien nettisivujen ja verkkokauppojen ylläpitotarpeisiin. Tutustu WP-Hoiva♥an täältä.